29.12.2017

Katin CosmeticCorner ♥ J. Mäki Professional


Arvatkaas, kenen hiukset ovat taas talven jäljiltä melkoisen kuivakkaat... No omista pitkistä hiuksista voin kyllä sanoa, että kuivuutta löytyy. On se vaan jännä, kuinka tuo pakkanen ja ilman kuivuus vaikuttaa saman tien hiusten sähköisyyteen ja siihen, kuinka kauan saakin sitten "tapella" varsinkin aamuisin, kun yrittää saada hiukset edes jollakin tapaa hyvään kuosiin.


Nyt esittelyyn pääsee J. Mäki Professionalin hiustuotteita. Näitä olen testaillut juurikin nyt talven aikaan. Omiin hiuksiini nämä tuotteet soveltuivatkin oikein hyvin ja yllätyin ihan, kuinka sain myös sitä toivottua kosteuden tunnetta hiuksiin. Tällöin myös tuo hiusten käsittely helpottuu. Esimerkiksi tämä kuvan hiusmaski on yksi yllättäjä!


J. Mäki Professional on melko uusi tuotemerkki Suomen markkinoilla ja mahtavaa päästä esittelemään näitä ihanuuksia ensimmäisten joukossa. Aluksi kerronkin, että tuotteita ei ole missään valmistusvaiheessa testattu eläimillä eivätkä ne sisällä eläimiltä peräisin olevia tai eläimille haittaa aiheuttavia raaka-aineita! Respect! 

Kuvan korjaava hiusnaamio (200 ml) on oikea supertuote. Omat hiukset saivat kyllä kunnon elinvoimakäsittelyn ja ei ole ihmekään, kun tuote sisältää niin paljon hiuksia voimaannuttavia ja rakennetta parantavia ainesosia. 


Korjaava hiusnaamio sisältää mm. keratiinia (!) ja erilaisia öljyjä. Risiiniöljy ja panthenol yhdessä uudistavat kuivia hiuksia ja korjaavat juurikin niitä inhottavia vaurioita. Pidän tuotteen miedosta ja raikkaasta tuoksusta sekä silkkimäisen pehmeästä koostumuksesta. Omat hiukseni olivat hiusnaamiokäsittelyn jälkeen helposti kammattavat ja kiiltävät. Purkki myös riittää pitkään, koska pieni nokare tuotetta riitti omiin pyyhekuiviin pitkiin hiuksiin.



Keratiini on se Tuote isolla teellä, jos omaa rasittuneet tai vahingoittuneet hiukset. Keratiinipohjaisia tuotteita kannattaa toisaalta käyttää myös ihan ennaltaehkäisemään niitä vaurioita, joita hiuksiin helposti aina ajan myötä tulee. Keratiini on hiusten pääainesosa ja samalla hiusten rakennusmateriaali.


J. Mäki Professional Keratin on miedosti tuoksuvaa ja pehmeää. Tuote voidaan levittää sekä kosteisiin että kuiviin hiuksiin ja levittämisen jälkeen sitä ei huuhdella pois. Hiusten laatu sekä tietysti sitä mukaa myös hiusten ulkonäkö muuttuu paremmaksi keratiinin ansiosta. 


Kiva setti J. Mäki Professional -tuotteita! Korjaava hiusnaamio, pieni pullo keratiinia sekä korjaavat shampoo ja hoitoaine. Näillä pääsee kyllä sitten todella hyvään alkuun hiusten hoidon kanssa. Tuotteet eivät sisällä parabeeneja eikä sulfaatteja ja sopivat siten hyvin myös allergikoille sekä herkkäihoisille.


Korjaavaa shampoo (300 ml) sisältää keratiinia ja erilaisia öljyjä, kuten makadamiaa, joka tekee hiuksista paksummat ja taipuisammat. Shampoota on saatavissa 300 ml ja 750 ml pulloissa ja tämä ihanuus löytyy mm. J. Mäki Professionalin verkkokaupasta! J. Mäki Professional -tuotteissa on muuten myös UV-suoja, joten jos on tiedossa auringontäyteistä lomailua, niin otahan näitä sitten mukaan.



Korjaava hoitoaine (300 ml pumppupullo) toi mukanaan kyllä yllätyksen, sen voi nimittäin halutessaan myös jättää pestyihin märkiin hiuksiin! Käytän paljon erilaisia hiuksiin jätettäviä suihkeita ja hoitoöljyjä mutta tästä tykkään erityisesti, koska levittyvyys on omaa luokkaansa ja pidän myös aineen koostumuksesta. Se on paksuhkoa mutta levittyy kuitenkin helposti eikä jätä rasvaista tunnetta hiuksiin. Tämä hoitoaine sisältää mm. keratiinia, viinirypäleensiemenuutetta sekä panthenolia. ♥ 


Ovatko J. Mäki Professionalin tuotteet sinulle jo tuttuja? 
♥  

Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!